Todellakin jälleen on vuosi vaihtunut, pitäisi ehkä tehdä sellainen 2011 postaus, että mitä kaikkea on tapahtunut... Sitten kun siis kerkeän. Nyt olisi jo kolme vai neljä postausta mitä teen, on hieman jäänyt ''rästiin'' näitä (ups), mutta yritän tehdä mahdollisimman nopeasti ja usein postauksia ! Se on tosin hieman vaikeaa, sillä joudun aina odottamaan, että saan kuvia kavereilta. Juuri hetki sitten kaverini Sussu lähetti minulle kuvia, latasin kuvia vanhempieni kamerasta ja omasta kamerastani... aivan hirveä homma !
Nyt kuitenkin uuteenvuoteen, joka oli yksi parhaista ! Olin siis ollut noin kolme päivää Jerellä putkeen, koska Jerellä ei ollut ketään muita kotona, ja meidän piti vahtia Jeren koiraa Zetaa. Se on aivan rakastunut muhun tai jotain, koska se ei vaan jätä mua rauhaan. Mäkin rakastan sua :) Koska Jeren sänky on toooodella pieni, päätettiin varastaa sen siskojen patjat ja raahata ne viisaina keskelle olohuoneen lattiaa... Tietenkin sitten herättiin uutenavuotena aika ajoissa kun Jeren vanhemmat tulivat Ruotsin laivalta. Jatkoin silti nukkumista. Ja Jeren isä. Ja Zeta...
Päästiin meille lähtemään viiden aikaan, rupesin heti väsäämään texmexsalaattia ! Tiina alkoi tehdä mustikkamuffinsseja Jeren avustuksella. Kun kaikki ruoat oltiin saatu valmiiksi, syötiin ihan vaan perheen kesken maailman paras ateria ! :) Illemmalla uskaultauduttiin Tiinan kanssa lähtemään ulos pamauttelemaan papatteja, tai jotain sen tapaisia, ja tähtisädetikkuja. Jere ja Henri piti meistä (muka) huolen, koska Tiina ja minä pelätään raketteja ihan hulluna.
Käytiin vielä myöhemmin ulkona Jaanan kanssa pamauttamassa yksi raketti. Eka kerta kun oon ollut niin lähellä rakettia! Nähtiin vielä kahdeltatoista Reeaa, Sannaa, Lindaa, Tatua ymsymsyms kaikkia muita. Kateltiin yhdessä raketteja ja Jere ja Tatu lähetti pari rakettia, tai sen tapaisia. Jubailtiin ja lähdettiin Jeren kanssa sen jälkeen kotiin katsomaan I Am Number Four.
Kiitos kaikille ihanille ihanasta uudestavuodesta ! :)



Hirveen huono laatunen, mutta tää on se raketti joka me ammuttiin :)
yummy !
Ihania ruokia kuten patonkia, nakkeja, texmexsalaattia, perunasalaattia ja lihapullia !






Ei kommentteja:
Lähetä kommentti